Pekka Aittalan raportti Olympiastadionin konsertista

18.7.2008 Iron Maiden, Somewhere Back on Tour, Olympiastadion, Helsinki

Lopulta koitti se päivä, kun oli aika hinautua Helsinkiin viettämään vuoden kohokohtaa. Ensin pieni kierros kaupungilla, mutta lopulta maltti loppui kesken ja oli aika rynniä Stadionin suuntaan. Tasaisin väliajoin vastaan tuli juhlakansaa tunnustaen Eddien väriä. Hiljalleen nämä enimmäkseen mustiin pukeutuneet muodostivat kuhisevan virran kohti tulevan musiikkijuhlan taistelukenttää. Kumma kyllä sain raahattua tyttöystävän matkaan verukkeella: "Jos ei musiikki ihan kolahda, niin odotettavissa on sen luokan tapahtuma, ettei näitä joka päivä näe!"

Stadionin edessä tavattiin seurueen muut jäsenet, muun muassa kaksi veljestä, joiden läsnäolo täydensi itseni kanssa meidän "Hanssonin" -vitjan. Tällä kertaa veljessarjan vanhintakaan ei tarvinnut houkutella mukaan, taisi edellinen keikka olla riittävän laadukasta tavaraa. Väkeä oli paikalla jo varsin mukavasti ja tiiviissä tunnelmassa odoteltiin porttien aukeamista. Mielenkiintoisena sivuseikkana huomautettakoon, että niittivyöt piti jemmata ennen sisälle pääsyä, konserttiin kun ei rock-henkisesti saanut viedä metallia sisältäviä vöitä!!! Kun lopulta päästiin sisälle, suunnattiin alkajaisiksi tietysti paitaostoksille. Tässä projektissa hurahti muutama tovi, sillä jostain syystä joku muukin oli päättänyt ostaa Maiden-paidan itselleen - kumma juttu...

Lämppäreiksi oli valikoitunut Lauren Harris ja Avenged Sevenfold. Lauren oli saanut epäkiitollisemman paikan ja oli illan ensimmäinen esiintyjä. Avenged Sevenfold sai sitten jo yleisöäkin hieman mukaan, mutta kumpikaan esitys ei hirveästi liikuttanut omaa mieltäni käsistä nyt puhumattakaan.

Tätä keikkaa oli odotettu ja täristy jo Matter of Life and Death -kiertueesta alkaen, tai ehkä hieman pidempäänkin. Tuolloin, Early Days -kiertueen jälkimainingeissa odoteltiin Maidenilta kiertuetta, joka olisi jatkona neljän ensimmäisen levyn teemakiertueelle. Nämä kaksi kiertuetta poikkesivat kuitenkin lopulta toisistaan, ja enemmänkin kuin sisaruksia, nämä olivat keskenään pikkuserkkuja. Tällä kertaa aikakauden tematiikkaa noudatettiin maltillisemmin ja bändin sanojen mukaan tarkoitus oli ennemminkin tarjota kultaisten vuosien kaltainen iso spektaakkeli kuin takertua pilkun tarkkaan vaikkapa World Slavery-kiertueen settilistaan. Etukäteen lueskelin kiertueen muiden keikkojen jäljiltä, että tiedossa oli tuhti paketti 80 -luvun herkkuja, höystettynä Fear of the Darkilla. Tästä olikin sitten jos jonkinnäköistä fanien mielipidettä. Enimmäkseen ihmetystä herätti se, miksi bändi oli valinnut 90 -luvun alussa tehdyn teoksen mukaan settiin. Mielestäni selitys on yksinkertainen, ja näkemäni keikka vain vahvisti oletukseni olleen oikeassa; Fear of the Dark on (joskin ehkä turhan usein soitettu) vain niin kova kipale, että sillä saa räjäytettyä stadionit uusiin sfääreihin. On helvetin hieno tunne olla yleisön joukossa mukana, kun muutama kymmenentuhatta fania alkaa hyräillä biisin alkusointuja yhteen ääneen ja huutaa lopulta kertosäettä kurkku suorana täysillä mukana! Mielestäni loistava, joskin hieman yllätyksetön, valinta bändiltä!

Mitäpä setistä voi oikein muuten sanoa?! Ehkä hieman koin pettymyksen tunnetta lukiessani ensimmäistä kertaa kyseistä listaa. 2005 kiertueen huomioon ottaen olisin jättänyt Trooperin ja muut "perinteiset" pois ja lisännyt joukkoon enemmän tavaraa Somewhere in Time ja Seventh Son levyiltä... Niin, missä oli Caught Somewhere in Time?! Kiertueen nimen perusteella tuo olisi ollut vähintäänkin oikeutettu osa settiä. Olisin koska tahansa voinut treidata kuluneen Heaven Can Waitin periaatteessa mihin tahansa muuhun samaisen levyn poisjääneeseen teokseen. Toisaalta, nyt jälkeenpäin keikan nähtyäni voin todeta, että setti oli kunnossa ja kyllä nuo ehkä hieman inflaatiotakin kärsineet klassikot vaan räjähtää livenä komeasti ilmoille. Makuasioista voi toki kiistellä, mutta bändillä on tietysti diktatuurinen asema valita settinsä ja tällä(kin) kertaa se oli osunut oikeaan ainakin tunnelman puolesta. Jotenkin silti tuo 2005 -vuoden keikka vetää setissä kirkuen ohi. Vanhoja Maidenin settejä tutkaillessa herää kysymys, missä ovat yllätykselliset vedot, joihin bändillä olisi varaa tuotannon laadun ja laajuuden tuntien. Tämän setin yllätys oli Fear of the Dark, mutta, mutta... Kaiken tämän nurinan jälkeen täytyy silti todeta, että Churchilin puheesta lähtien koko stadionillinen Maiden faneja, itseni tietysti mukaan lukien, tuntui kusevan hunajaa aina viime sointuihin asti, sen verran kova meno oli päällä!

Encoret räjäyttivät tajunnan. Itselleni juuri Seventh Son of a Seventh Son on ehkä kaikkein mieluisin Maiden lätty, ja Hallowed be Thy Name on vaan ilmiömäinen livebiisi! Moonchildia varten Murraylle oli tuotu akustinen kitara lavalle, joten Seventh Sonin alkulorukin saatiin nuotilleen ilmoille. Moonchildista oli korvakuuloni mukaan karsittu syntikat pois, mutta kyllähän kolmesta kitarasta täytyy tämäkin helmi ilman apuvälineitä taipua, ja niinhän se taipui! Jessus, että voi olla hieno biisi!

Setin avanneen Aces Highn alussa Brucen ääni oli hieman kateissa ja Smithin Wasted Years:in alkuriffit menivät hieman niin ja näin. Oliko syy sitten korvissani, Brucen äänessä, vai tekniikassa, jäi itselleni mysteeriksi, mutta muuten soitanta ja Brucen laulu oli ensiluokkaista kuunneltavaa. Todettakoon vielä, että Rime of the Ancient Mariner oli uskomattoman hieno kokemus ja tunnelma yleisössä oli kyseisen biisin ajan tilaisuuden vaatimalla tasolla!

Tavalleen uskollisena Bruce heitti energisen esiintymisen ja toisaalta jutusteli yleisölle muutamaan otteeseen. Parastahan jokaisella näkemälläni Maiden -keikalla on ollut se, että bändi on luvannut palata takaisin. Niin tälläkin kertaa ja nyt taas luvattiin uutta lättyä, joten seuraavaa "joulua" odotellessa!

Eddie oli luonnollisesti mukana karkeloissa. Encoreiden aikana nähtiin Powerslave tyylinen valtava muumio-Eddie, joka silti taisi hävitä koossa esikuvalleen. Lavalla vieraili myös pienempi, Somewhere in Time teeman mukainen cyborg-Eddie. Muutoin lavasteet olivat Powerslave-tyyliin rakennettu ja höystetty Somewhere in Time ja Seventh Son materiaalilla.

Miksikä sitten moni Maidenin nähnyt fani yrittää puolipakolla roudata puolisonsa paikalle?! Taika lienee siinä, että jokaisen pikkupojan märkäuni tuntuu täyttyvän Brucen, Steven, Nickon, Adrianin, Daven ja Janicin astellessa lavalle. Ei tällaista keikkaa voi oikein sanoiksi pukea, se pitää kokea itse... Jotain keikan onnistumisesta kertoo se, että tyttöystävä lauleli Fear of the Darkia ja Moonchildia vielä toista viikkoa keikan jälkeen!!! Tais tykätä...;

11.8.2008, Somewhere in Finland,
Pekka Aittala